Viimeiset muutamat päivät mielessäni ovat pyörineet raakut. Luonnon monimuotoisuus ja luontotuho ovat tulleet lähelle kurjien uutiskuvien myötä. Surettaa ja suututtaa. Somen ja ihan kasvokkain käytyjenkin keskusteluiden perusteella tiedän, etten ole ajatusteni kanssa yksin. Somen perusteella tiedän myös, että muutkin kuin minä ovat saaneet raakkuherätyksen kaunokirjallisuuden kautta. Anni Kytömäen Finlandia-palkittu romaani Margarita on avannut monelle tämän hienon olennon elämää ja merkitystä koko ekosysteemille. Jos jokihelmisimpukoista puhuttiin koulun biologian tunneilla, se on mennyt minulta täysin ohi (anteeksi, opettajat). Kaunokirjallinen teos onnistui siinä, missä tietopainotteinen opetus ei. Tunnekokemus jätti jäljen.
Kun aloin miettiä itseäni syvästi koskettaneita tai muulla tavoin vaikuttaneita taideteoksia (kutsun niitä kaikkia tällä nimellä menemättä nyt siihen, miten taide määritellään), lista on pitkä. Aloin kirjata niitä tähän, mutta tajusin, ettei kukaan jaksa lukea sellaista luetteloa. Jokainen lukemani kirja, näkemäni elokuva, näytelmä, musikaali, operetti, ooppera, soittamani ja kuulemani sävellys, kaikki näkemäni taulut, veistokset, erilaiset kuvataiteen ilmentyvät, tanssiesitykset, jokainen on vaikuttanut minuun jollain tavalla. Ne ovat muokanneet minua ja ajatteluani, tehneet minusta minut.
Taide sekä koskettaa että antaa uusia ajatuksia. Se voi jopa opettaa, kuten minulle kävi raakkujen tapauksessa. Joskus taide on häiritsevää – ja vaarallista. Afganistanin Taliban-hallinto on kieltänyt naisia laulamasta (lausumasta, puhumasta, käyttämästä ääntään) julkisesti. Protestina tälle urheat naiset laulavat, kohottavat äänensä, ottavat valtavia riskejä. Jo aiemmin talibanit ovat räjäyttäneet patsaita ja polttaneet soittimia. Taide, itsensä ilmaiseminen, on vaarallista niille, jotka haluavat pitää vallan omissa käsissään.
Lawrence Britt on listannut 14 fasismin ensimerkkiä. Niistä numero 11 on tieteen ja taiteen halveksunta. Vapaasti suomentaen: Fasistisilla valtioilla on taipumus edistää ja sietää avointa vihamielisyyttä korkeakoulutusta ja tiedemaailmaa kohtaan. Ei ole harvinaista, että professoreita ja muita tutkijoita sensuroidaan tai jopa pidätetään. Ilmaisunvapautta taiteen alalla hyökätään avoimesti, ja hallitukset kieltäytyvät usein rahoittamasta taidetta.
Taiteilijoita kehotetaan usein menemään oikeisiin töihin, ja etenkin nimimerkkien takaa, mutta nykyisin jo varsin avoimesti omalla nimellä kirjoitetaan, ettei veronmaksajien ole tarkoitus maksaa toisten harrastelua tai että tee sellaista taidetta, että ihmiset haluavat ostaa sitä, oma syysi, jos taiteesi ei myy. Onpa erään puolueen kulttuuripoliittiseen ohjelmaan kirjoitettu aivan selkeällä suomen kielellä: tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle. Se on hauskaa, että niin sanottuun taiteen kultakauteen kuuluva (ja ohjelmassa mainittu sekä suomalaisen taiteen tekijänä hyväksytty) Jean Sibelius kävi ulkomailla opiskelemassa julkisen tuen – senaatin myöntämän apurahan – avulla.
Taide on pelottavaa, sillä se ei asetu sääntöjen ja määräysten alle. Taiteella on hyvää tekeviä vaikutuksia, jopa taloudellisia, mutta nekään eivät tunnu painavan julkisessa keskustelussa. Lisäksi taiteella on itseisarvo, taide ja itseilmaisu ovat niin oleellinen asia ihmisyydessä, ettemme tunnu sitä aina ymmärtävän. Siksi vaiennetut äänet kaikuvat Afganistanissa. Siksi myös suomalaiset taiteilijat kirjoittavat, säveltävät, soittavat, laulavat, tanssivat, maalaavat, veistävät… Siksi tätä moniäänisyyttä pitää tukea, myös minun verovaroillani. Lisäksi minun pitää kantaa korteni kekoon ostamalla kirjoja, käymällä konserteissa, näyttelyissä, teatterissa…
Siksi minä tänäänkin aion soittaa, kirjoittaa ja lukea. Seuraavaksi siirryn harjoittelemaan, ja pian tulee tunnille päivän ensimmäinen oppilas. Jokaisen minulle osoitetun lapsen ja nuoren kanssa lähdemme etsimään hänen omaa ääntään, tapaa ilmaista itseään. Jokaisen kohdalla toivon, että täässä maassa heidän ääntään ei vaienneta.
Johanna Hasu 
One Reply to “”