Meneillään ovat soitonopettajan juhlaviikot. Olen saanut istua kuuntelemassa valmiita tai lähes valmiita esityksiä työpäivästä toiseen. On hiottu ja varmisteltu, tehty mielikuvaharjoituksia, nautittu siitä, miten paljon jo osataan.
Esiintyminen on osa taiteen perusopetuksen opintoja. En pakota ketään esiintymään, mutta kannustan kaikkia siihen. Olen itse ollut kova jännittäjä, joten olen opetellut ja opettanut keinoja esiintymisjännityksen kanssa pärjäämiseen. Tavoitteeni on, että jokaisella on turvallinen olo, ja soittaa saa myös keskeneräistä tai puolivalmista. Emme pyri huippusuorituksiin, pyrimme iloiseen ja rentoon meininkiin.
Esiintyminen kehittää monella tavoin, jokainen esitys vie kappaletta ja yleisesti soittotaitoa eteenpäin. Meillä on kuitenkin myös takaraivossa huippusuoritusen perinne, jossa yleisön eteen voi viedä vain täydellistä tai lähes täydellistä soittoa. Mutta missä sen kokemuksen ja rutiinin saa, jos ei voi esittää epävarmaa ja jopa keskeneräistä siinä pelossa, että (opettajan) maine menee?
Minulla on tänään illalla omien oppilaiden soittajaiset. Yleisölle tarjotaan muun muassa Eeva Sarmanto Neuvosen ja Leena Miikkulaisen Pirteä poro, Yiruman The River flows in You, Edvard Griegin Trolltog ja Hans Zimmerin elokuvamusiikki Interstellar. Laidasta laitaan siis, oppilaiden omien toiveiden ja opettajan ehdotusten mukaan.
Olen viime päivinä jälleen miettinyt sitä, miten paljon oppilaan on tehtävä työtä sen eteen, että saa valmiiksi pienenkin kappaleen. Miten monta kertaa on soitettava samaa, harjoiteltava yhä uudelleen ja uudelleen. Vaatii suurta kärsivällisyyttä jo pelkästään opetella sävellys alusta alkaen, saati sitten hioa se esityskuntoon. Harjoittelen kaikkien kanssa esityskappaleita, vaikka syystä tai toisesta niitä ei julkisesti soitettaisikaan. Oppilas itsekin on kuulijan asemassa soittaessaan.
Siispä tänään juhlitaan! Ja juhlitaan koko joulukuu sitä, että saadaan soittaa joululauluja ja opetella uusia kappaleita.
Pidetään huoli siitä, että lapset ja nuoret (sekä yhä enemmän myös aikuiset) saavat onnistumisen kokemuksia musiikin parissa yhä edelleen. Suomalaista kultuuria ja musiikkikasvatusta ei hoida kukaan muu kuin me suomalaiset itse. Suosittelen siis allekirjoittamaan tämän, jos se on vielä tekemättä:
https://www.adressit.com/sakset_seis
Johanna Hasu 