Sain kunnian viettää vuoden 2024 helmikuun Italiassa, Väinö Tannerin säätiön residenssissä Mazzano Romanossa. Kirjoitin siellä ensimmäisen version käsikirjoituksesta, joka kertoo pianisti ja pianopedagogi Ingeborg Hymanderin elämästä. Kyseessä on romaani, joka perustuu oikeaan ihmiseen ja suureen määrään faktoja. Monia asioita olen kuitenkin kuvitellut.
Samaan aikaan romaaniprojektin kanssa kirjoitin päiväkirjaa: kirjeitä Ingeborgille. Julkaisen niitä tässä blogissani kevään 2025 aikana. Romaani Työskennelkää rakkaudesta julkistetaan Kymi Libri -kirjamessuilla heinäkuussa.
Jokaisen kirjeen loppuun kirjoitan vielä jälkikirjoituksen, kommentin tästä hetkestä. Tervetuloa matkalle mukaan.
5.2.2024 Mazzano Romano
Tulin Italiaan tapaamaan sinua. Olet pyörinyt mielessäni siitä asti, kun sain nuorena opettajana ystäviltäni lahjaksi kirjasi Nuori pianonsoiton opettaja. Huomasin juuri, että kirja täyttää heinäkuussa 100 vuotta. Sitä täytyy ehkä juhlia jollain tavoin?
Kirjoitin, että tulin Italiaan tapaamaan sinua. Se on tavallaan totta, vaikka ehkä luontevampaa olisi ollut etsiä sinua Berliinistä tai Helsingistä. Ehkä lähden perääsi myös näihin kaupunkeihin, mutta nyt olen täällä, pienessä keskiaikaisessa kaupungissa puolen tunnin matkan päässä Roomasta.
Olen yrittänyt nyt viiden päivän ajan kuvitella elämääsi. Miettiä, millainen mahdoit olla tyttönä, millainen nuori nainen olit kymmenlapsisessa perheessä, mitä ajattelit, mitä tunsit. Onko väärin kuvitella sinut eväsretkellä tai kalassa isän kanssa? Toisaalta ne eivät ole kovin vaarallisia kuvitelmia. Veljestäsi kertovassa kirjassa on kerrottu kalastusmatkoista ja Tähtitornin vuorelle tekemistänne retkistä. On turvallista kuvitella ensimmäiset soittotuntisi isäsi kanssa, vaikka niistä onkin jo vähemmän tietoa kuin siitä, miten isä kiskoi ahvenia.
Mutta sitten mennä mielesi sisään. Miettiä, kuinka tuskastunut mahdoit olla sisarustesi jatkuvaan kaitsemiseen. Ehkä katsoit alati raskaana olevaa äitiäsi ja mietit, siinäkö on naisen osa. Vai olitko niin vahvasti evankelisen ajattelun läpitunkema jo lapsesta asti, ettei moinen jumalaton ajatus olisi päässyt mieleesi?
Entä naiseksi kasvaminen? Kuukautiset? Ihastuitko poikiin? Tai – mikä varmasti olisi kauhistuttanut sinua – tyttöihin. En tiedä, mutta jos haluan, että kirjasta löytyy todellinen ihminen, aito Ingeborg, on uskallettava kuvitella.
Ajattelin, että käyn vuoropuhelua myös kirjasi kanssa. Pakko tunnustaa, etten ole lukenut sitä kunnolla kokonaan ennen tätä. Viittaan siihen väitöskirjassani, esimerkkinä siitä, millaista ajattelua oppilaan ja opettajan suhteesta on kautta aikojen ollut. Mutta en ole siihen perehtynyt ennen kuin nyt, kun ainoana matkalaukkuun pakkaamana kirjana se on täällä ateljeen pöydällä minua odottamassa.
Luin esipuheen. Kirjoitat, että kokeneelle opettajalle kirjassa ei ole mitään varsinaisesti uutta. Kun olen silmäillyt teostasi läpi, olen ehkä hiukan eri mieltä kanssasi. Ajatuksesi ovat joissain kohtaa hyvinkin tuoreita, eivätkä varmastikaan kaikille opettajille itsestäänselviä – ei silloin eikä ehkä nytkään. Olkaa iloisen ja ystävällisen näköinen. Miten yksinkertainen, mutta silti vaikea ohje. Niin moni pieni oppilas on vuosikymmenten saatossa pelännyt tiukkailmeistä opettajaansa, ja yhä kuulee niistä soittajista, jotka eivät uskalla kertoa opettajalle omista ajatuksistaan ja peloistaan. Koettakaa ystävällisyydellänne sekä koko esiintymisellänne ja olemuksellanne tehdä oppilaalle tunti huviksi.
Ehkä olet vaatimaton, etkä halua korostaa itseäsi, siksi arvelet, että kokenut opettaja ei kirjaasi tarvitse. Ehkä asiat ovat olleet sinulle niin selviä, että luulet niin olleen muillekin. Tai kenties sinulle on käynyt samoin kuin niin monelle ennen sinua ja sinun jälkeesi. Olet kohdannut ihmisiä, joiden vuoksi sinun on vähäteltävä osaamistasi ja piilouduttava disclaimereiden taakse.
Kirjasi on pitkä ja perusteellinen. Aion kuukauden aikana perehtyä siihen kunnolla, ja kertoa sinulle ajatuksistani. Ehkä kerron myös siitä, millaista elämää olen sinulle kuvitellut. Jos olet kovasti eri mieltä, ilmoitathan.
Kerron myös sinulle nyt ensimmäisenä: vaikka olen moneen kertaan vannonut, etten enää koskaan kirjoita mitään sellaista, missä vaadittaisiin lähteisiin perehtymistä, eli siis tietokirjaa, minussa alkaa elää yhä vahvempana ajatus siitä, että kirjoitan oman oppikirjani pianonsoiton opettajille. Sen nimeä en vielä tiedä. Ehkä Uusi pianonsoiton opettaja. Tai Moderni pianonsoiton opettaja. Kumpikaan ei vaikuta vielä hyvältä lainkaan, mutta jos saat idean, älä epäröi olla yhteydessä.
Johanna
P.S. Olen saanut Suomen tietokirjailijoilta apurahan pianonsoiton opettajille suunnatun oppaan kirjoittamiseen. Sain kannustusta nimelle Uusi pianonsoiton opettaja, joten sillä työnimellä ainakin sitä nyt teen. Tiedän astuvani suuriin saappaisiin. Mutta koen myös kulkevani jalanjäljissäsi. Kirjan kantavana teemana on oppilaan ja opettajan välinen suhde ja opettajan vastuu siinä. Kuten kirjoitit kirjassasi: Asettakaa itsellenne suurimmat vaatimukset. Työskennelkää rakkaudesta kutsumukseenne ja oppilaisiinne.
Kirjan upean kannen on suunnitellut Nunnu Halmetoja / Riimuraami.
Johanna Hasu 