9.2.2024 Mazzano Romano
Hyvä Ingeborg,
olen lukenut kirjaasi nyt lisää. Olin jo sortua sen jokaisen ajatuksen referointiin ja kommentointiin, mutta yritän tehdä näistä kirjeistä henkilökohtaisempia. Kirjaasi on arvioitu jo sen ilmestyessä, ja siitä on lausuttu mielipiteitä varmasti sen jälkeenkin. Ei ole minun tehtäväni liittää ääntäni nyt tähän joukkoon enää, haluan jotain muuta.
Ilahduin kovasti ensimmäisestä neuvostasi opetuksessa noudatettavaksi. Olkaa iloisen ja ystävällisen näköinen. Se on hyvä neuvo meille opettajille, ja se pitäisi muistaa joka ikisellä tunnilla jokaisen oppilaan kanssa. En tiedä, mahdettiinko sinun aikanasi voivotella opettajien kesken sitä, miten oppilaat ovat laiskoja tai epämusikaalisia tai jollain muulla tavalla hankalia ja raskaita. Muistan omasta nuoruudestani, että näin on ollut. Eikä ole pakko mennä edes kovin kauas nuoruuteen.
Ymmärrän sen, että opettajaa turhauttaa, jos oppilas viikosta toiseen tulee tunnille huonosti tai ei lainkaan harjoitelleena, tai jos oppilas vaikuttaa siltä, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa. Lisäksi tällaisia oppilaita saattaa olla monta peräkkäin. Silti jokainen oppilas pitäisi ottaa vastaan iloisesti ja ystävällisesti. Oppilas tapaa opettajan kerran (tai joskus kaksi) viikossa, oppilas ei ole vastuussa eikä hänelle kuulu se, onko opettaja väsynyt tai kyllästynyt, tai kuinka paljon opettajaa ärsyttää se, että jo valmiiksi tietää kotiharjoittelun olleen olematonta. Opettajan pitää päästä yli näistä tunteistaan.
Olen miettinyt, että miten opettaja mahtaisi opettaja, jos tunnilla olisikin tasavallan presidentti. Osoittaisiko opettaja mieltään huonosti harjoitelleelle oppilaalle, vai yrittäisikö kaikin keinoin tehdä tunnista mukavan ja saada aikaan sekä innostumista että oppimista? Luulenpa, että jokainen opettaja pystyisi laittamaan tunteensa syrjään ja käyttäytymään hyvin ja ystävällisesti. Ehkä näin pystyisi siis toimimaan myös lasten ja nuorten kohdalla?
Annat monia käytännön neuvoja kysymysten esittämisestä oppilaalle, virheiden korjaamisesta, hitaasti harjoittelusta ja varmuuden saavuttamisesta. Nämä kuulostavat neuvoilta, joita moni kollega on saanut ja noudattaa opetuksessaan. Itse olen opettajana – ja tutkijana – kiinnostunut motivaatiosta. Siksi annan oppilaiden soittaa ”huolimattomasti” tai aivan liian nopeasti taitoonsa nähden (toki painotan hitaasti harjoittelua, mutta mielestäni on tärkeintä, että ylipäätään harjoitellaan jotenkin), ja esittää kappaleita, jotka eivät ole ”täydellisesti hiottuja”. Saatan olla kapinallinen ja ehkä olen jopa huono opettaja, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä vahvempi on vakaumukseni motivaation merkityksestä oppimiselle. En usko, että olisit kanssani kovinkaan eri mieltä, jos pääsisimme keskustelemaan.
Kirjoitathan, että koettakaa ystävällisyydellä sekä koko esiintymisellänne ja olemuksellanne tehdä oppilaalle tunti huviksi. Toki kirjoitat myös, että jos opettajalla on ollut se huono onni, että olette saanut ohjattavaksenne lahjattomia oppilaita, hänen on vain alistuttava kohtaloonsa ja opetettava, mitä on opetettavissa. Jos lahjoja ei ole, niitä ei voi opettaja kenellekään antaa. Muistutat kuitenkin siitä, ettei se ole oppilaan vika, jos hänelle ei ole lahjoja suotu. Lahjakkuudesta ja musikaalisuudesta on nykyään paljon sellaista tietoa, jota sinulla ei sata vuotta sitten ollut, mutta neuvosi on kovin nykyaikainen. Meidän on opetettava jokaista niin hyvin kuin pystymme, eikä ainakaan saa osoittaa oppilaalle turhautumista siihen, jos tämä on ”huonokorvainen” tai ”lahjaton”.
Näitä ohjeitasi soisin jokaisen soitonopettajan noudattavan:
Asettakaa itsellenne suurimmat vaatimukset.
Olkaa riittävän kriitillinen itseenne nähden.
Se, joka aina luulee itse tietävänsä kaiken parhaiten, ei pelkän itseluottamuksen vuoksi voi edistyä.
Työskennelkää rakkaudesta kutsumukseenne ja oppilaisiinne.
Lieneekö tämä ensimmäinen kerta Suomessa, kun pedagogisen rakkauden ajatus on luettavissa ainakin rivien välistä?
P.S. Työskennelkää rakkaudesta on tulevan romaanini nimi. Se on niin kauniisti sanottu, että se ansaitsi päätyä kirjan kanteen.
Johanna Hasu 