Työskennelkää rakkaudesta
”Asettakaa itsellenne suurimmat vaatimukset.”
Ingeborg Hymander (1865–1938) oli yksi suomalaisen musiikkikasvatuksen tienraivaajia, uuttera ja tarkka, mutta lempeä opettaja. Ingeborg näki sortokaudet, Suomen itsenäistymisen, kansalaissodan. Hän soitti yhdessä Jean Sibeliuksen kanssa, lähti 22-vuotiaana ulkomaille opiskelemaan ja ohjasi Suomeen palattuaan monia tulevia pianisteja ja säveltäjiä. Hänen nimensä on kuitenkin jäänyt unohduksiin.
”Siitä, josta on tullut äyri, ei koskaan tule taalaria”, Hymander sanoi kerran oppilaalleen. Hän valitsi – tai hänet laitettiin valitsemaan – opettajan ura pianistin uran sijaan. Olisiko hän halunnut olla taiteilija enemmän kuin pedagogi? Millainen oli naisen asema vuosisadan vaihteen musiikkielämässä? Miten evankelisen kodin perintö näkyi Ingeborgin elämässä ja työssä? Ja ennen kaikkea – millainen ihminen oli Ingeborg Hymander?
Halusin romaanillani nostaa esiin yhden suomalaisen kulttuurin uranuurtajista, naisen, joka on jäänyt unohduksiin. Ingeborg oli vaatimaton, ujokin, taitava pianisti ja pidetty pedagogi. Hän ansaitsee tulla muistetuksi.

Upea kansi on Nunnu Halmetojan (Riimuraami) käsialaa.
Tuli sen tuhkaksi söi
Kymmenen vuotta sitten Sini teki elämänsä urheilusuorituksen. Hän ajatteli sen olevan viimeinen. Mutta nyt joku tietää, mitä hän on tehnyt. Ensin tulevat epämääräiset viestit, sitten suorat uhkaukset. On vain ajan kysymys, milloin kaikki paljastuu. Kuitenkin vasta, kun Sinin tytär on vaarassa, hänen on pakko toimia.
Tuli sen tuhkaksi söi on jatkoa kiitetylle romaanille Roihu. Mitä tapahtuu ihmisen mielelle karmean teon jälkeen? Miten se vaikuttaa äidin ja tyttären suhteeseen? Miten lohduttaa isänsä menettänyttä lasta, kun on itse syyllinen isän kuolemaan? Ja mitä tapahtuu, jos totuus tulee ilmi?

Ei hyvä hylätyn
Ei hyvä hylätyn on romaani musiikista, liedistä, rakkaudesta ja hylätyksi tulemisesta. Kirjan päähenkilöt ovat pianisti Aamos ja tenori Jürgen, jotka ovat erilaisista taustoistaan huolimatta päätyneet tekemään liediä yhdessä. Lapsuustovereiden pitkä yhteistyö päättyy, kun Jürgenin ura lähtee nousuun. Mitä tapahtuu, kun toinen haluaakin pois?
Kirjan rakenne seuraa laulua Tuijotin tulehen kauan (1907), jonka Toivo Kuula sävelsi Eino Leinon runoon. Mukana kulkee myös Kuulan ja hänen laulajavaimonsa Alman tarina – ihmisyyden syvät kysymykset pysyvät samoina vuosikymmenestä toiseen.

Kirjan voi tilata tästä:
Kirsin Kirjanurkka luki Ei hyvän: https://www.kirsinkirjanurkka.fi/2023/06/johanna-hasu-ei-hyva-hylatyn.html
Kirjavinkkien arvio kirjasta: https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/ei-hyva-hylatyn/
Kaikilla äänillä – kirja opetussuunnitelmasta
Suomalainen musiikkioppilaitosjärjestelmä on maailmalla ihailtu, puhutaan Suomen musiikki-ihmeestä. Opetus on pohjannut vahvasti perinteisiin, mutta maailman muuttuminen ja uusi tutkittu tieto oppimisesta haastavat sekä opettajat että oppilaitosten hallinnon ajattelemaan asioita toisin.
Miten opetussuunnitelman perusteet ja paikalliset opetussuunnitelmat auttavat jokaista oppilasta löytämään oman äänensä? Miten oppilaitoksen arvot näkyvät käytännön opetustyössä? Mikä on toimintakulttuuri ja miten se vaikuttaa oppimiseen? Kirjassa käydään läpi taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteet erityisesti musiikin osalta. Kirjan periaatteet ovat sovellettavissa kaikille taiteenaloille.

Kirjan toi tilata tästä
Nuottinuotta – apua oppimisen vaikeuksiin musiikinopiskelussa

Kirjan voi tilata tästä
KUMMI 21. Nuottinuotta: Oppimisen vaikeudet musiikinopetuksessa − Teoriaa ja harjoituksia koostuu kolmesta osasta ja se tarjoaa kattavan paketin teoriaa ja käytäntöä musiikinopetuksesta ja -oppimisesta. Oppaan ensimmäisessä osassa käsitellään oppimiseen vaikuttavia tekijöitä, musisoinnin näkymistä aivotasolla, musiikin ja oppimisen suhdetta sekä erilaisia oppimisvaikeuksia ja musiikin oppimisessa ilmeneviä oppimisen vaikeuksia uusimman tutkimustiedon pohjalta. Toisessa osassa esitellään soiton ja laulun opetuksen periaatteita sekä tutustutaan niiden teoriataustaan ja ajatusmaailmaan käytännönläheisesti. Kolmas osa on opettajan ”työkalupakki”, jossa esitellään soiton ja laulun opetuksen käytännön harjoitteita ja apuvälineitä. Oppaan liitteenä on lomakkeita, kirjain- ja nuottikortteja, harjoittelukalenteri sekä oppitunnin kulkua kuvaavat kuvakortit oppimisen tueksi.
Johanna Hasun kolmas runokokoelma:
Elämänmakuisessa runokirjassa pureudutaan syvälle elämän ja kuoleman kysymyksiin. Rintasyöpädiagnoosin jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Pian pintaan nousee toivo: en ole kuolemassa vielä.

Roihu oli Tiiliskivi-finalisti!

Kansi: Nunnu Halmetoja
Roihu
Kun Sinin mies jättää hänet toisen naisen vuoksi, jätetyksi tulemisen kipuun yhdistyy helpotus. Raskas avioliitto on ohi. Sini muuttaa tyttärensä kanssa kauas kaupungista ja aloittaa uuden elämän. Pian hänelle selviää, että mies aikoo saada tyttären huoltajuuden kokonaan itselleen, ja Sinille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin saattaa asiat kerralla oikealle tolalleen.
Roihu on psykologinen trilleri, joka tutkii epätoivoa, vaikean parisuhteen vaikutusta ihmisen mieleen sekä koston oikeutusta. Milloin oikeuden ottaminen omiin käsiin on – jos ei nyt oikein – niin ainakin ymmärrettävää?
Roihu ilmestyi huhtikuussa 2021, tästä linkistä pääsee kustantajan sivuille ja tilaamaan kirjaa:
Lue tästä Kirsin kirjanurkan arvio Roihusta. Myös Kouvolan Sanomat teki arvion. Suomen kirjailijaliiton palkitsema Kini Laine piti lukemastaan. Kouvolan Dekkaripäivien äiti Ritva Sorvali on myös kirjoittanut Roihusta.

Sointu ja kadonnut soittorasia on Nunnu Halmetojan kuvittama ja Pohjois-Kymen musiikkiopiston kustantama lastenkirja. Kirjassa Sointu-pöllö seikkailee musiikkiopistossa ja sen ympäristössä. Samalla Sointu tutustuu muskariin ja erilaisiin soittimiin, ja oppii monia musiikkiasioita. Kirjaa voi tiedustella Pohjois-Kymen musiikkiopistolta: maiju.teitto@pkmo.fi
Kirjan hinta postitettuna 25€; musiikkiopistolta ostettuna 15€ (musiikkiopistolaiset 10€)
Karataan
Karataan
paetaan pyykkivuoren taakse
tiskikuilun yli
piiloudutaan pölykoirilta
karataan
Varastetaan hetki
kahdestaan
mennään löytymättömiin lapsilta
taistellaan arjen tappavaa
tylsyyttä vastaan
intohimon asein
vastustetaan tätä taloa
joka tahtoo imeä minuuden
ja vaivuttaa unohduksiin sen
mitä olimme joskus
Karataan
jätetään äiti ja isä
piiloudutaan lapsilta
ollaan mies ja vaimo
Rakastavaiset
Kurjet palaavat vielä
Kurkiaura lensi pääni yli
”Hyvästi”, ne huusivat,
”jää hyvästi, sinä kaunis maa.”
Ja minä seisoin haudallasi,
katselin kuinka luontokin kuoli
ja kuuntelin kurkiauraa.
”Hyvästi”, sanoivat puut.
”Näkemiin”, sanoi pieni kukka.
”Älä itke”, kuiskivat vesipisarat alastoman koivun oksilla.
Hyvästi sinä kaunis maa,
näkemiin, ystäväni.
Hyvästi, te lähtevät linnut,
hyvästi jokainen itkevä paju.
Kurjet palaavat vielä.
