Olen aika pienestä alkaen tiennyt asuneeni samalla paikkakunnalla kuin Aleksis Kivi. Vaikka muutimme pois Nurmijärveltä ollessani neljän vanha, Kiven nimi on kulkenut mukanani siitä alkaen. Olen lukenut Seitsemän veljestä useampaankin kertaan, soittanut Onnellisia (Jo valkenee kaukainen ranta), laulanut Sydämeni laulua, Metsämiehen laulua ja Laulua oravasta. Kiven näytelmiä tunnen, vaikken ole päässyt näkemään. Kouvolan Teatterin Sydämeni laulu oli aikanaan koskettava ja ravisuttava kokemus, siinä päästiin taiteen keinoin sukeltamaan kirjailjan elämään ja mieleen. Sivuhuomautuksena: tämän teoksen näkisin ja kuulisin mielelläni uudelleen.
Tänään on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Tänään vietetään myös maailman mielenterveyspäivää. Ne sopivatkin hyvin yhteen, sillä – kuten suuri osa suomalaisista todennäköisesti tietää – Kivi oli sekä fyysisesti että psyykkisesti sairas.
Löysin Ylen sivuilta neljä vuotta vanhan artikkelin. Jo sen otsikko herättää: Meillä ei ole varaa menettää enää yhtään Aleksis Kiveä. Olemme pieni kansa, ja ihan silkkaa inhimillisyyttä on se, että pidämme kaikista huolta. Kiven kohtalo opettaa, että meidän kannattaa ottaa koppi koko pienen kansamme jälkikasvusta. Kaikkien pitää saada mahdollisuus oppia ja kehittyä parhaaksi itsekseen. Lahjakkuutta on kaikissa kansanosissa, mutta kaikenlaisista olosuhteista ei ole yhtä helppo ponnistaa eteenpäin. Kaikki eivät saa tukea samalla tavalla. Lahjakkuutta ei kannata heittää hukkaan.
Suomessa ollaan huolissaan lasten ja nuorten lukutaidosta. Samalla kirjan arvonlisäveroa ollaan nostamassa, vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuki poistettiin, Kehitysvammaliiton oppimateriaalikeskus Opikkeen rahoitus on päättymässä, opettajille suunnatut osallistujille maksuttomat OPH:n täydennyskoulutukset loppuvat käynnissä olevien hankkeiden päätyttyä… Kansakunta, joka oikeasti haluaa pitää huolta omasta kielestään (omista kielistään) ja kirjallisuudestaan, ei toimi näin. Kansakunta, joka ei halua hukata yhtään lasta ja nuorta, satsaa perheiden tukemiseen, kouluun ja koulutukseen, kulttuuriin, harrastusmahdollisuuksiin, mielenterveyspalveluihin, neuvolapalveluihin, sosiaali- ja terveyspalveluihin, ennaltaehkäisevään työhön.
Aleksis Kiven elämä ja tuotanto ovat yksi esimerkki siitä, että köyhäkin taiteilija voi luoda hienoa kirjallisuutta, jopa kääntää kirjallisuuden suuntaa. Mutta, kuten Tina Cavén kirjoittaa: Ajatelkaa suomalaista kirjallisuutta, jos Kivi olisi saanut tukea ja tunnustusta ja olisi jatkanut tuotteliasta uraa vielä 50 vuotta eteenpäin.
Minulle on luettu aina, olen lukenut aina, olen lukenut lapsilleni. Nyt kirjoitan sekä faktaa että fiktiota. Olen onnekas, kirjojani on julkaistu, ja niitä jopa luetaan. En kuitenkaan eläisi kirjoittamisella, jos se olisi ainoa tulonlähteeni. Olen onnekas myös siinä, että minulla on vakituinen työpaikka, ja että pystynyt kirjoittamaan työn ohessa. Haluaisin kuitenkin, että ne kollegani, joille tämä ei ole mahdollista, saisivat kirjoittamiseen yhteiskunnan tukea. Pienen kielialueen kirjallisuus ei pysy elävänä ilman julkista satsausta. Kaikkien kirjailijoiden puolesta toivon, että me suomalaiset ostaisimme ja lainaisimme mahdollisimman paljon suomalaista kirjallisuutta. Sitä ei nimittäin tee kukaan muu kuin me.
Kuuntelen äänikirjoja. En yksinkertaisesti ehdi istua lukemassa niin paljon kuin haluaisin. Kirjoja voin kuunnella lenkillä, imuroidessa, autolla ajaessa, ruokaa laittaessa, neuloessa, nukkumaan käydessä. Tiedän, että kirjailija ei saa äänikirjasta ollenkaan samanlaista korvausta kuin fyysisestä kirjasta. Siksi pyrin ostamaan (tai lainaamaan kirjastosta) niitä suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, joita olen kuunnellut. Osan haluan omaan hyllyyni, suuren osan annan lahjaksi. Pyydään myös lahjaksi näitä kirjoja. Niin kirjailija saa palkan tekemästään työstä.
Olo on tänään hiukan haikea. Maailmassa soditaan, ilmastonmuutos ja luontokato uhkaavat elämää, rasismi on nousussa, vastakkainasettelu kasvaa. En lainkaan ihmettele sitä, että lapset ja nuoret voivat huonosti. Minun vastuuni aikuisena on toimia oikeudenmukaisemman maailman puolesta, valaa toivoa, olla läsnä, kuunnella, toimia vastuullisesti. Juuri tässä ajassa tuntuu erityisen merkitykselliseltä saada opettaa taidetta, soittaa ja kirjoittaa. Musiikki vaikuttaa monin tavoin, kirjallisuuden kautta saa sekä tietoa että pääsee uusiin maailmoihin. Voi vaikka hetkeksi kiivetä kuusen latvaan ottamaan hengähdystaukoa:
Kammiostaan korkeasta
katselee hän mailman piirii,
taisteloa allans’ monta;
havu-oksan rauhan-viiri
päällänsä liepoittaa.
Johanna Hasu 