Kun olin neljän ja puolen vuoden ikäinen, äitini soitti musiikkiopistolle ja kysyi, mitä heillä olisi tarjolla lapselle, joka laulaa koko ajan. Aloitin samana syksynä pianonsoiton opiskelun Pohjois-Kymen musiikkiopistossa, ja sille tielle jäin. Minusta tuli soitonopettaja, ja nuorena opettajana havaitsin pian, että tarvitsen lisää työkaluja voidakseni auttaa oppilaita. Opiskelin erityispedagogiikkaa avoimessa yliopistossa, hain musiikkikasvatuksen maisteriohjelmaan ja valmistuin filosofian maisteriksi. Gradussani käsittelin lukivaikeuksisen pianonsoittajan oppimisen vaikeuksia. Kiinnostuin aiheesta lisää, ja väittelin lokakuussa 2017 tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta aiheenani oppimisen vaikeudet pianonsoiton opiskelussa.
Sain vanhemmiltani lahjan. He kuljettivat ja kannustivat, patistivat harjoittelemaan, tulivat kuuntelemaan jokaista esiintymistäni. Tämä lahja on kantanut ja kantaa yhä, suurempaa lahjaa on vaikea kuvitella. Kiitos teille, äiti ja isä!
Rakastan opettamista, musiikkia, tutkimista. Rakastan myös kirjoittamista ja lukemista. Aloitin tämän blogin kirjoittaakseni näistä elämän tärkeistä asioista. Tutkijana koen tärkeäksi kirjoittaa opettamisen ja tutkimuksen rajapinnassa, tuoda tutkijan havaintoja mukaan keskusteluun musiikinopetuksesta. Opettajana haluan nostaa esiin opetuksen tärkeitä teemoja, muusikkona toivon voivani kertoa soittamisesta ja laulamisesta – vaikka musiikista kirjoittaminen onkin vaikeaa – helpompi olisi kertoa asiat musiikilla.
Kun siihen pystyy kuitenkin, ei oo mitään järkee olla tekemättä. Näin lausui eräs tutkimuksessani mukana ollut nuori. Tähän uskon sekä opettajana, tutkijana, muusikkona että kirjoittajana. Kiitos, että haluat olla mukana!
Johanna Hasu 