Kohti maailman parasta musiikkiopistoa

Suomalainen musiikkioppilaitosjärjestelmä on ainutlaatuinen ja ihailtu. Kansainvälisesti katsottuna pitkät ja oppilaan edistymisen myötä pitenevät soittotunnit, hyvin koulutetut ja täydennyskoulutusmyönteiset opettajat sekä yhteiskunnan vahva tuki ovat osaltaan olleet mukana luomassa sitä suomalaista musiikki-ihmettä, jota ihmetellään maailmalla. Myös suomalainen peruskoulu on ollut ihailun kohteena. Molemmissa järjestelmissä on myös sellaisia puolia, jotka eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Menneinä vuosina moni musiikkiopistolainen on lopettanut opintonsa kesken kokien olevansa jollain tavoin epäonnistunut, ja peruskoulu ei enää tasaa varallisuus- tai luokkaeroja kuten ennen. Eikä mikään ole koskaan niin hyvä, etteikö se voisi toimia vielä paremmin. Maailma ja lapset sen mukana muuttuvat, musiikkiopiston ja koulun on oltava mukana tässä muutoksessa. Uusi tutkimustieto myös haastaa vanhat toimintatavat ja näkemykset – ehkä se, miten olemme aiemmin toimineet ei olekaan paras mahdollinen tapa toimia.

Peruskoulufoorumin (lue lisää TÄSTÄ) tutkija- ja asiantuntijaryhmän esittämät linjaukset (linkki TÄSSÄ) kannattaa meidän musiikkioppilaitoksissa toimivienkin lukea. Toki toimintaympäristöt ovat erilaiset, mutta samoista lapsista ja nuorista on kysymys. Linjauksia lukiessa huomaa nyökyttelevänsä monessa kohtaa: juuri tähän meidänkin tulisi pyrkiä. Erityisesti minua kosketti lause jonka käännän koskemaan meitä soiton- ja laulunopetuksen ammattilaisia: Musiikkiopistossa tulee pitää huolta jokaisesta oppilaasta.

Huolenpito oppilaasta on hänen potentiaalinsa näkemistä ja kykyä ohjata tätä parhaaseen osaamiseensa. Oppilaalla pitää olla mahdollista tuntea itsensä arvokkaaksi osaksi musiikkiopistoa, hänen täytyy saada tukea oppimiselleen ja onnistumisen kokemuksia. Peruskoulufoorumin linjauksissa mainitut yksilölliset oppimispolut ovat juuri musiikkiopistoissa mahdollisia instrumenttituntien kahdenkeskisen opetustilanteen vuoksi. Meillä on mahdollista räätälöidä opetusta oppilaan mukaan ja siten huomioida sekä erityisen nopeat ja innokkaat että hitaammin etenevät tai niin sanotut erilaiset oppijat.

Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen kirjoitti blogissaan 16.2., että jokainen peruskoulu on paras koulu. Myös jokainen musiikkiopisto on paras opisto, jos vain päätämme niin. Olli-Pekka Heinosta lainaten (musiikkiopistomaailmaan muokattuna):

”Yhdenvertaisuus sekä yksilön että koulutusjärjestelmän tasolla voidaan saavuttaa systemaattisella kehittämistyöllä ja kaikkien sitoutumisella siihen. Yhdenvertaisuutta ja kehittämistä tukee opetussuunnitelman perusteiden mukainen opetuksen järjestäminen. Maailman parhaassa musiikkiopistossa kaikilla on kehittävä työote.

Musiikkiopistossa tuetaan oppilaiden hyvinvointia ja oppimista siten, että jokainen voi kasvaa potentiaaliinsa. Oppilaiden hyvinvointi ja laadukkaat oppimistulokset ovat riippuvaisia toisistaan. Turvaamalla hyvinvointi ja oppimisen yhdenvertainen laadukkuus saavutetaan koulutuksellinen tasa-arvo. Myös opettajien hyvinvoinnilla on yhteys parempaan pedagogiikkaan ja parempiin oppimistuloksiin.”

Tutkimukseen ja opettajien täydennyskoulutukseen satsaamalla ja oppilaslähtöisellä, aitoa kohtaamista sekä välittävää ja kunnioittavaa vuorovaikutusta korostavassa toimintakulttuurissa toimien meillä on käsissämme maailman paras musiikkiopisto.

IMG_1091

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s