Liityin mukaan Taiken (Taiteen edistämiskeskus) 100 minuuttia taidetta -kampanjaan. Rekisteröidyin ja ryhdyin innolla listaamaan taidekokemuksiani. Ajatuksena on saada taide mukaan osaksi jokaista päivää, tavoitteena joka viikolle 100 minuuttia taidekokemuksia osallistuen tai itse tehden. Kampanja haluaa painottaa jokaisen ihmisen oikeutta taiteeseen ja kulttuuriin. Myös heillä, jotka tarvitsevat erityistä tukea tai ohjausta osallistumiseensa, tulee olla mahdollisuus olla kulttuurin ja taiteen äärellä 100 minuuttia viikossa, kampanjan sivuilla todetaan.
Alkuinnostuksen jälkeen kokemuksien kirjaaminen on unohtunut. Syynä on varmaankin osittain se, että rutiinia kirjaamiseen ei ole, ja siten se helposti jää. Toinen syy on se, että kirjattavaa olisi niin paljon. Ensimmäisellä kirjaamisviikolla saldoni oli seuraava:
Teatteriesityksen seuraaminen (Kouvolan Teatteri, Mustapukuinen nainen) 120 min
Klassisen laulumusiikin pianistina (omaa tekemistä) 60 min
Nuorten teatteriesityksen seuraaminen (Kallion lukio) 75 min
Klassista laulumusiikkia pianistin ominaisuudessa (omaa tekemistä) lisää 60 min
Omaa harjoittelua 45 min
Lisäksi äänikirjojen kuuntelua (Karo Hämäläinen: Yksin), soitonopettamista ja televisiosta konserttipätkiä. En vain ollut muistanut kirjata niitä ylös.
Kampanjan suurin anti itselleni on ollut nyt muutaman viikon perusteella sen tajuaminen, miten etuoikeutettu olen. Koska vanhempani ovat laulaneet ja lukeneet minulle pienestä asti, koska he laittoivat minut soittotunneille pienenä, koska he opettivat minut ja sisareni kuuntelemaan konsertteja, koska meillä soi kotona monenlainen musiikki, koska äiti ja isä kannustivat ja kustansivat ja kuljettivat vaivojaan säästämättä, olen kasvanut sisään maailmaan, jossa taide ja kulttuuri eivät ole normaalista elämästä erillisiä saarekkeita vaan osa jokaista päivää. Saan tehdä työtä kulttuurin parissa, saan johdattaa lapsia ja nuoria musiikin maailmaan, osaan etsiytyä oopperaan ja teatteriin, löydän TV:stä kulttuuritarjontaa, saan musisoida isäni, sisareni, lasteni ja ystävieni kanssa. Meillä ei ollut perinteinen ”kulttuurikoti”, vanhempani eivät syntyneet kultalusikka suussa, rahaa ei ole ollut tuhlattavaksi, mutta isä ja äiti halusivat tarjota meille lapsille mahdollisuuden harrastaa taidetta. Olen siitä heille kiitollinen, ja vaikka olen kiittänyt heitä ihan ääneenkin, taidanpa kiittää vielä kerran, kun seuraavan kerran olemme yhteydessä.
100 minuuttia taidetta -kampanja haluaa muistuttaa jokaisen ihmisen kulttuuristen oikeuksien toteutumisesta. Näistä oikeuksista ja taiteen hyvinvointivaikutuksista voi lukea lisää TÄSTÄ . Meillä taiteen ja kulttuurin ammattilaisilla on sekä mahdollisuus että mielestäni velvollisuus huolehtia omalla tavallamme taiteen saavutettavuudesta. Kotikaupungissani Kouvolassa kulttuuritarjontaa on paljon, myös maksutonta ja helposti lähestyttävissä paikoissa kuten kirjastoissa ja kahviloissa. Kynnykseksi voi kuitenkin nousta paikalle pääseminen tai se, ettei edes saa tietoa tapahtumista. Kulttuuria viedään paljon myös hoitolaitoksiin, mutta ehkä moni kotona asuva tukea tarvitseva ei pääse taiteen äärelle lainkaan. Monta hienoa hanketta ja kokeilua on menossa, mutta kuinka saada taide olennaiseksi osaksi sosiaali- ja terveyssektorin toimintaa ja terveyden edistämistä niin, että se on osa arkipäivää, ei hanke tai kerran kuussa tapahtuva vierailu? Keväällä valittava eduskunta voi tehdä valinnan ottaa taide ja kulttuuri osaksi tulevaa sote-uudistusta. On uskallettava uskoa tutkimuksiin taiteen vaikutuksista (lisää voi lukea myös TÄSTÄ ) ja rohkeasti otettava kulttuuri osaksi sosiaali- ja terveyssektorin toimintaa. Taide on osa ihmisenä olemista, hyvää elämää. Se on jokaisen oikeus.
Johanna Hasu 