Rakastan syksyä. Selvyyden vuoksi on sanottava, että rakastan kovasti myös talvea, kevättä ja kesää. Mutta juuri nyt, tänään, syksyllä on minulle paljon asiaa. Luonto kypsyy, valmistautuu talveen, jakaa meille kesän aikana kasvattamiaan aarteita ja kirkkaassa väriloistossaan juhlii vielä kerran elämää ennen vaipumistaan lepoon.
Rakastan syksyä myös siksi, että koko elämäni ajan syksyyn on kuulunut uuden alku. Ensin koulussa, sitten opiskeluaikoina, myöhemmin työelämässä: uusi toimintavuosi tai lukuvuosi, aina elokuu on tuonut tullessaan uuden alun. Minulle uuden lukuvuoden alku on samanlainen kuin uuden vuoden vaihtuminen. On mahdollista aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä.
Opettajantyössä oppilaiden tapaaminen kesän jälkeen on aina jännittävää. Koskaan ei tiedä, millaiseksi keväällä tuntemani ihminen on muuttunut kesän aikana. Joskus vastaani on tullut täysin uuden näköinen ja uudella tavalla puhuva nuori, joka kuitenkin lopulta on ollut jollain tavalla se sama ihminen, jolle toukokuussa toivotin hyvää kesää. Osa palaa saman näköisinä, mutta muuttunein mielin. Pitää kuunnella tarkasti, jotta varmasti ymmärrän, mitä tämä kanssani saman pianon äärellä istuva ihminen ajattelee. On niin helppo jatkaa siitä, mihin syksyllä jäätiin, mennä eteenpäin hienon oman suunnitelmani mukaan. Mutta ehkä se hitaammin oppiva, hiukan arka ja hiljainen oppilas onkin juuri päättänyt, että haluaa soittaa upeasti maailman hienointa musiikkia. Ja ehkä se reipas, ahkera ja aina kaikkeen valmis nuori soittaja haluaakin entistä enemmän päättää itse, mitä aikoo soittaa ja miksi. Ja haluan minä mitä tahansa, jokaisella oppilaalla on oikeus päättää, millainen soittaja hän haluaa olla juuri alkaneena uutena vuotena.
Ja sitten ovat kaikki ne uudet ihmiset, joihin saan syksyn alkaessa tutustua. Koko uusi lukuvuosi meillä on mahdollisuus tehdä ja oppia jotain yhdessä. Mahtavia tyyppejä tunti toisensa jälkeen, jokaisella omat ajatukset ja toiveet, omat tavoitteet. Voin ohjata, kertoa vaihtoehdoista, tutustuttaa sellaiseen, mistä eivät olleet kuulleetkaan, avata koko mahdollisuuksien maailman. Ja sitten he itse etsivät vuosien aikana oman tiensä. Oppilaan mahdollisuus asettaa omat tavoitteensa, olla aktiivinen toimija, luo meille joka viikko mahdollisuuden uuteen alkuun.
Uudet alut ovat tärkeitä. On mahtavaa saada innostua, suunnitella tulevaa ja katsoa eteenpäin. Pitää voida jättää taakseen menneet virheet ja epäonnistumiset, uskaltaa päästää irti niistä unelmista, jotka eivät toteutuneetkaan ja unelmoida uusia. Kun tajuaa, että joka päivä on mahdollista aloittaa uudelleen, kaikki on mahdollista. Se ei tarkoita, että hylkäisi kaiken entisen, vaan että hyväksyy sen. Katsoo, miten tähän on tultu, mitä menneestä voisi oppia, ja miten voi jatkaa.
Tänä syksynä alkoi uusi lukuvuosi suurimmaksi osaksi tuttujen ja muutaman uuden oppilaan kanssa. Kesällä ilmestyi toinen runokirjani, työn alla on kaksi erilaista oppikirjaa. Mielessä siintää dekkari, joulun alla ilmestyy novelli dekkaristien joulukalenterikirjassa. Aivot ovat täynnä ideoita. Ehkä juuri siksi uusi alku teemana puhuttelee. Ei tarvitse olla ainoastaan se, mikä on ollut kauan. Saa olla sitä kaikkea ja jotain uutta. Tähän tarvitaan rohkeutta ja rohkaisua. Lupaa olla oma itsensä. Lupaa lähteä lentoon.
Kuvassa joutsenperhe Kymijoella syksyllä 2018. Samoja Kymijoen joutsenia on myös runokirjani Karataan kannessa.
P.S. Jostain syystä kirjoittamisen kynnys nousi sitä mukaa, kun aikaa edellisestä tekstistä oli. Miten löytää täydellinen aihe, mikä olisi niin tärkeää, että voisi aloittaa tauon jälkeen? Lopulta piti vain päättää ja kirjoittaa. Aloittaa uudestaan.
P.P.S. Ja sitten vielä pelko siitä, että teksti on naiivia, maailmoja syleilevää, naurettavan täynnä kliseisiä mielikuvia ja jotenkin vain väärää. Mutta ähäkutti omassa päässä asuva kriitikko, nyt painetaan Enteriä ja annetaan mennä!
Johanna Hasu 