Turvassa

Turvallisuuden tunne on tärkeää oppimisessa. Erilaisissa tutkimuksissa on todettu (ks. lähteet), että oppilaat oppivat enemmän silloin, kun opettaja pystyy antamaan opetukselleen lämpimän ja myönteisen suhtautumisen leiman. Hyväksyvän ja positiivisen ilmapiirin luominen auttaa oppimista, tästä monella on varmasti myös arkikokemusta. Jos ilmapiiri luokassa ei herätä pelkoa, oppilaan on helpompi keskittyä siihen, mitä hänen pitäisi oppia. Oppilas uskaltaa myös kertoa, jos ei ymmärrä tai osaa jotain. Silloin opettajan on yksinkertaisesti helpompi auttaakin oppilasta. Ystävällinen ilmapiiri myös viestii oppilaalle, että opettaja uskoo hänen kykyihinsä.

Oppimiselle on olennaista, kuinka oppilas itse kokee oman kyvykkyytensä tehtävään verrattuna. Minäpystyvyyden (Bandura 1977) uskomukset vaikuttavat oppijan tietojen (taitojen) ja oppimiseen liittyvän toiminnan välisiin suhteisiin. Banduran teorian mukaan ihmisen odotukset omasta pystyvyydestään määrittävät sen, miten paljon hän näkee vaivaa tavoitteeseen pääsemiseksi ja kuinka kauan jaksaa yrittää vaikeuksien tullessa. Opettaja pystyy omalla toiminnallaan ja tekemillään pedagogisilla ratkaisuilla kehittämään oppilaan minäpystyvyyttä ja itseohjautuvuutta (Zimmerman, 2002).

Joskus taide nähdään elämää suurempana, lähes pyhänä. Esimerkiksi taidemusiikin harjoittamiseen liittyy tiedostamattomia myyttejä, jotka ovat juurtuneet syvälle ihmisen uskomusmaailmaan. Musiikin harjoittamisen kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt johtavat kertomaan myyttistä tarinaa, jolle yhteisön olemassaolo voidaan perustaa. Yksi myyttisen tarinan muoto on kuva sankarimuusikosta, jossa maineikas musiikkikasvattaja on nähnyt ylivertaisen lahjakkuuden, ja jonka huippuopettaja on sitten luotsannut kohti musiikillisia ihmetekoja. (Lehtonen 2004.)

Jos katseemme kohdistuu ainoastaan sankareihin ja taiteelliseen lopputulokseen, mitä meiltä jää näkemättä? Entä ne, jotka eivät maineikkaan opettajan (tai ohjaajan) avulla pääse parhaimpaansa vaan joutuvat kokemaan, etteivät riitä? Entä jos he olisivat pystyneet parempaan, jos heitä olisi ohjattu paremmin? Entä jos emme saa koskaan tiedää, mihin he olisivat pystyneet, koska he ovat luovuttaneet?

Oppiminen ja taiteen tekeminen vaativat molemmat kokemusta siitä, että on turvassa. Siispä taiteen opetuksessa on erityisen tärkeää, että oppimisympäristö on psyykkisesti turvallinen. On oltava lupa kysyä, erehtyä, epäonnistua. Koska sitähän taide on: elämää. Se on enemmän kuin perinteet ja myytit, enemmän kuin kriitikoiden ylistämä lopputulos tai oleminen osana pianistien sukupuuta (tai muuta mestari-kisälli-ketjua). Se on yllättävä, arvaamaton, kipeä, rosoinen ja silti rakas, kuin elämä itse. Kun sitä saa tehdä ja opiskella turvassa, se voi olla myös elämää suurempaa.

LÄHTEET:

Bandura, A. 1977. Self-efficacy: toward a unified theory of behavioral change. Psychological Review 84 (2), 191-215.

Good, T. L. & Brophy, J. E. 1978. Looking in classrooms. (2. painos.) New York: Harper & Row.

Laursen, P.F. 2006. Aito opettaja: opas autenttiseen opettajuuteen. Suomentaja Kimmo Kontturi. Helsinki: Finn Lectura.

Lehtonen, K. 2004. Maan korvessa kulkevi… Johdatus postmoderniin musiikkipedagogiikkaan. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan julkaisuja B: 73.

Ryans, D. G. 1960. Chararteristics of teachers: their description, comparison and appraisal: a research study. American Council of Education.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s