Itseohjautuvasti kohti omia tavoitteita

Opetussuunnitelmasta (lähinnä perusopetuksen) on keskusteltu julkisuudessa viime aikoina jälleen vilkkaasti (katso esim. Opetussuunnitelmasta tehty syntipukki koulujen ongelmille ; Professorit kertovat, mikä uudessa opetussuunnitelmassa meni pieleen ; Osa oppilaista on ihan pihalla ; Koulu aloitti huippumodernin opetuksen… ). Myös meillä taiteen perusopetuksessa on totuteltu viime lukuvuoden ajan uuteen opetussuunnitelmaan, jonka perusteet saimme työstettäväksi syyskuussa 2017 (TPO perusteet 2017). Olemme eläneet uuden opetussuunnitelman käytännön työn kanssa nyt yhden kokonaisen lukuvuoden, edellisen lukuvuoden elimme täysillä omia oppilaitoskohtaisia opetusuunnitelmiamme laatien.

Kun kirjoitin väitöskirjaani (Hasu 2017), tutustuin silloin voimassa olleeseen opetussuunnitelmaan ja tarkemmin sanottuna sen perusteisiin. Huomasin, että oikeastaan jokainen niistä oppilaslähtöisistä työtavoista, joiden näin toimivan oppimisen vaikeuksia omaavien oppilaiden kanssa, oli täysin mahdollinen käytettäväksi silloisen opetussuunnitelman puitteissa. Musiikkiopistojen käytännön työskentelytavat ja toimintakulttuuri vain ohjasivat helposti toimimaan huippusuoritusten perinteen (ks. Tuovila 2003) mukaisesti (oppilaan hyvä soitto/lauluesitys on opetuksen laadun tae, kärjistäen ilmaistuna). Jo edelliset, vuoden 2002 opetussuunnitelman perusteet, korostivat oppilaan aktiivista roolia ja mahdollisuutta asettaa omat tavoitteensa. Vuoden 2017 perusteet eivät siis muuttaneet oppimiskäsitystä tai käsitystä oppimisilmapiiristä yhtäkkiä radikaalisti johonkin suuntaan, yhdessä tekeminen ja oppiminen lisääntyivät kuitenkin perustetekstissä.

Helsingin Sanomissa 1.9. Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin asiantuntijat ottivat kantaa ops:n perusteisiin ja opetussuunnitelmaan liitettyyn kritiikkiin (Opetussuunnitelma on jätetty tietoisesti väljäksi). Kirjoittajat toteavat, että perusteet on vahvasti tutkimusperustainen, ja sitä luomassa on ollut suuri joukko tutkijoita, opettajia ja virkamiehiä. Näin on ymmärtääkseni ollut myös tpo:n perusteiden suhteen. Kun luin uusia perusteita voimassa olleeseen opetussuunnitelmaan perehtyneenä tutkijana, näin edessäni tilanteen, jossa on vain voittajia: sekä hitaammin etenevät että erityislahjakkaat sekä kaikki tässä välissä pääsevät omaan parhaaseen osaamiseensa, kun he saavat asettaa omat tavoitteensa ja edetä kohti niitä.

Omien tavoitteiden asettaminen ja oppilaan omien kiinnostuksen kohteiden huomioiminen eivät tarkoita oppilaan jättämistä oman onnensa nojaan. Kukaan oppilasta kunnioittava ja musiikkia rakastava pedagogi ei jätä oppilasta yksin tavoitteiden asettamisen ja oppimaan oppimisen kanssa. Miten oppilas voi tietää, mitä haluaa, jos hänelle ei avata koko sitä mahdollisuuksien maailmaa, joka musiikilla on hänelle tarjota? Myös oppimaan oppimista pitää opettaa ja opastaa oppilasta etsimään itselle sopivia työskentelytapoja. Meidän tehtävämme pedagogeina on johdattaa lapsia ja nuoria tutustumaan aina vain mielenkiintoisempiin uusiin maailmoihin, joihin he käyvät tuttujen sävelten ja omien toiveidensa kautta. Se tosin vaatii meiltä aitoa kiinnnostusta oppilaita ja heidän maailmaansa kohtaan. Se vaatii tahtoa ymmärtää oppilaita lähimmäisinä, joiden pyrkimykset ansaitsevat tukea ja kannustusta ja heidän asenteensa ja mielipiteensä on otettava vakavasti (Laursen 2016).

Aina kun opetussuunnitelmaa (perusopetuksen tai taiteen perusopetuksen) on julkisuudessa tai yksityisissä keskusteluissa moitittu milloin mistäkin älyttömyydestä, olen mielessäni (ja usein ääneenkin) kysynyt, puhutaanko nyt opetussuunnitelman perusteista vai oppilaitos- tai kuntakohtaisista opetussuunnitelmista. Se, että perusteet on jätetty väljiksi, on asettanut suuret vaatimukset paikallisten opsien laatijoille. Se asettaa vaatimuksia myös meille pedagogeille: koemmeko, että olemme oikeasti ymmärtäneet sen, mihin opetussuunnitelma meitä ohjaa. Uusissa (oppilaitos- ja kuntakohtaisissa) opetussuunnitelmissa on kuitenkin se hyvä puoli, että niiden ei ole tarkoitus olla kiveen hakattuja seuraavaksi viideksitoista vuodeksi, vaan ne ovat eläviä asiakirjoja. Opsia voi ja pitää päivittää saatujen kokemusten mukaan (perusteet huolellisesti lukien) niin usein kuin on tarvis. Kuten Karvin asiantuntijat toteavat artikkelissa: Pelottelun sijaan pitäisi keskustella siitä, mitä opetussuunnitelman onnistunut toteuttaminen kouluissa ja kunnissa vaatii. Sen sijaan että uudenlaiset oppimisen ympäristöt tyrmätään, pitäisi keskustella siitä, mikä niissä on toimivaa ja mikä kehitettävää.

Oppilailta ei uudessa opetussuunnitelmassa vaadita sellaista itseohjautuvuutta, johon he eivät pysty, vaan heitä ohjataan kohti sitä. Itse pedagogina nautin ja iloitsen mahdollisuudesta lähteä yhteiselle matkalle kohti jokaisen parasta osaamista. Itseohjautuvasti opettajan auttamana kohti omia tavoitteita.

Korret Sorsajoella3

Kuva Sorsajoelta Kouvolan Keltakankaalta.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s