Opettaja-lehdessä 5.12. julkaistiin opettaja Arno Kotron ja kasvatustieteen professori Leena Krokforsin haastatteluihin perustuva artikkeli Kunnianpalautus opettajan perustyölle, jossa haastateltavat toivat esiin viisi näkökulmaa siihen, mitkä asiat ovat opettajan työn ytimessä muuttuvassakin toimintaympäristössä. Kirjailijanakin tunnettu Kotro toimii lukion opettajana ja Krokfors työskentelee opettajankoulutuksen professorina Helsingin yliopistossa. Haastateltavien näkökulma opettajan työhön on vahvasti perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opettajuudessa, siksi halusin pohtia heidän esiin nostamiaan asioita taiteen perusopetuksen kentällä.
1. Tutkimusperustainen koulutus
Krokfors toteaa, että tutkimusperustaisuus on ehkä se ydin, joka erottaa suomalaisen opettajankoulutuksen monen muun maan koulutuksesta. Tutkimusperustaisuudella on pidempi perinne perusopetuksen ja lukio-opetuksen kuin taiteen perusopetuksen kentällä. Soiton- ja laulunopetus on perustunut vahvasti perinteeseen, ja erityisesti oman instrumentin hallinnan opettamiseen tietyssä jatkumossa. Kirjallisuutta on ollut paljon erilaisista metodeista, eri instrumentin haasteista (puhtaus, pedaalin käyttö, sormitukset jne.) tai vaikkapa opetustaidosta (miten oppilas parhaiten omaksuu insrumentin hallinnan) , mutta varsinaista tutkimustietoa soiton- ja laulunopetukseen on ollut tarjolla vasta viime aikoina.
Tätä uutta tutkimustietoa toivottavasti ja todennäköisesti käytetään uusien opettajien kouluttamisessa taiteen perusopetuksen kentälle. Täydennyskoulutusta jo opetustyössä toimiville tarvitaan myös, ja ymmärtääkseni sitä tarjotaan oppilaitoksissa laajasti. Paljon jää myös opettajien oman kiinnostuksen varaan. Olemme tottuneet hankkimaan lisää tietoa ja taitoa oman kiinnostuksemme mukaan esimerkiksi eri soitto- tai laulutyyleihin tai tiettyyn metodiin liittyen. Kuinka pysymme perillä siitä, mitä tieteellistä tutkimusta on omalla alallamme olemassa ja mikä siinä on uutta tai relevanttia? Meidän on syytä kuunnella, kun tätä uutta tietoa tarjotaan ja kehittää tapoja tuoda uutta tutkimustietoa helposti saataville. Se, kuinka sitten haluamme tätä tietoa ottaa vastaan ja käyttää, jää omalle vastuullemme.
2. Pedagoginen vapaus
Krokfors korostaa Suomessa vallitsevaa pedagogista vapautta. Hänen mukaansa monessa maassa opettajat ovat ikään kuin teknisiä osia kokonaisuudessa, jossa he toteuttavat yksityiskohtaisia opetussuunnitelmia. Suomalaiseen opetussuunnitelma-ajatteluun kuuluu se, että opettajiin luotetaan. Tästä syystä esimerkiksi uudet Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmat ovat väljiä ja ovat antaneet paljon vapautta paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Se, kuinka paljon vapautta opettaja saa oman työnsä tekemiseen, riippuu siitä, kuinka paikalliset opetussuunnitelmat on laadittu. Koska olemme tottuneet ohjelmistoluetteloihin ja tarkkoihin soitettavien/laulettavien kappaleiden määrään tasosuorituksia suunnitellessamme, tämä vapaus ja väljyys saattaa tuntua haastavalta. Meidän on kuitenkin, jos haluamme pitää kiinni pedagogisesta vapaudesta, uskallettava luottaa itseemme ja yhteisöömme etsiessämme jokaiselle oppilaalle parhaiten sopivaa oppimispolkua, johon uusi opetussuunnitelma meitä vahvasti ohjaa.
Kotro on huolissaan siitä, että liiallinen digi-intoilu rajoittaa opettajan autonomiaa. Jos opettajien on tietyissä kunnissa käytettävä juuri tiettyjä sovelluksia tai jos teknologian käytölle asetetaan tietyt tavoiteprosentit, se todellakin rajoittaa mahdollisuuksia käyttää opettajan omia vahvuuksia ja kohtaamiseen perustuvaa opetusta. Taiteen perusopetuksesta suuri osa on kahdenkeskistä, jolloin kohtaaminen ja musiikin äärellä oleminen on luontevaa, ja teknologia on väline muun välineistön joukossa. Tiedän, että monissa musiikkioppilaitoksissa myös opetusryhmät ovat pienempia kuin esimerkiksi perusopetuksen puolella, joten kohtaamiselle on tilaa ja teknologia voi parhaimmillaan tukea tätä. En ole kuullut musiikkiopistoista, joissa olisi määrätty opettajia käyttämään opetuksessaan teknologiaa tietyllä tavalla. Se, että erilaiset oppilashallintojärjestelmät ja esimerkiksi niiden kautta annettava kirjallinen palaute tulevat osaksi työtämme, kuuluu tietoyhteiskuntaan. Perusopetuksen ja lukion opettajat ovat tätä työtä tehneet jo kauan. On kuitenkin muistettava, että voimme tehdä erilaisista teknisistä ratkaisuista tai esimerkiksi palautteen kirjaamisesta vaikeaa ja työlästä, jos emme pidä mielessä työn ydintä: mitä hyötyä tästä kaikesta on oppimiselle ja oppilaalle.
3. Opetussuunnitelman noudattaminen
Kotro toteaa, että opetustyön perusluonne on edelleen esimerkiksi peruskoulussa ja lukiossa sellainen, että opettaja on aikuinen, joka hyvässä vuorovaikutuksessa nuorten kanssa opettaa heille opetussuunnitelmassa määrättyjä asioita. Työn perusluonne myös taiteen perusopetuksessa on tämä. Aikuinen, opettaja, on kokeneempi ja koulutuksensa myötä myös tietää enemmän kuin oppilas. Se, että oppilas saa asettaa omia tavoitteitaan, edistää tutkimustiedon valossa oppimista. Opettaja pystyy kuitenkin avaamaan oppilaalle sellaisia maailmoja, joista tämä ei voi olla tietoinen eikä vielä tunne. Kotron mainitsema hyvä vuorovaikutus syntyy siitä, että opettaja kuuntelee oppilasta ja tämän ajatuksia – kohtaa oppilaan ihmisenä – ja pyrkii sitten etsimään niitä keinoja, joilla oppilas oppii ja innostuu opetussuunnitelman antamissa väljissä raameissa.
Kotro mainitsee opettajuuden uhkana opetussuunnitelmiin liittyen nopean muutostahdin, ja ainakin näin lukiolaisen äitinä on pakko hämmästellä sitä vauhtia, jolla uusi opetussuunnitelma on lukioihin tulossa, kun edellisen mukaan on vasta opiskeltu muutama vuosi. Taiteen perusopetuksen edelliset opetussuunnitelman perusteet ovat vuodelta 2002, joten meillä ei muutos ole niin nopeaa kuin muissa koulumudoissa. En usko, että uusia perusteita myöskään ollaan antamassa samaan tahtiin kuin lukiossa. Kuitenkin jokaisessa oppilaitoksessa oma, paikallinen opetussuunnitelma elää, niin kuin sen on tarkoituskin. Parin vuoden välein on hyvä palata hyvin työstetyn opsin äärelle pohtimaan, mikä toimii, mikä ei, ja mitä kannattaa muuttaa. Tämä vaatii rohkeutta kokeilla, sietää erehdyksiä ja tahtoa korjata kurssia yhdessä.
Kuntien taloustilanne aiheuttaa myös taiteen perusopetuksen puolelle Krokforsin mainitsemia resurssivähennysten mukanaan tuomia ongelmia. Musiikkioppilaitoksissa käytössä oleva muun työn resurssi voidaan ohjata ajatteluun, luovuuteen ja työn kehittämiseen, kun esimerkiksi lautakuntatyö vähenee uuden opetussuunnitelman tuodessa uudenlaista ajattelua palautteen antamiseen ja osaamisen näyttämiseen. Monissa oppilatoksissa myös pääsytesteistä luopuminen vapauttaa resurssia kokeilemiseen ja yhteiseen oppimiseen.
4. Sivistäminen ja kasvattaminen
Sekä Kotro että Krokfors nostavat esiin sen, että sivistäminen on opettajuuden ydintä. Meillä on hieno suomalainen ja eurooppalainen musiikkiperinne, jonka asiantuntijoita musiikkioppilaitosten opettajat ovat. Tätä sivistystä saamme edelleen jakaa, kuitenkin ajassa kiinni ollen. En tarkoita ainoastaan erilaisten länsimaalaisten musiikkityylien kirjon laajenemista (rytmimusiikki ja kansanmusiikki perinteisen ”taidemusiikin” rinnalla) vaan kykyä nähdä kauemmas, oman perinteemme ulkopuolelle ja esimerkiksi kansanmusiikissamme niihin traditioihin, jotka ovat jääneet marginaaliin. Tarkoitan myös perinteemme kriittistä tarkastelua, josta esimerkkinä tämä Helsingin Sanomien artikkeli säveltäjien sukupuolijakaumasta (valitettavasti maksumuurin takana).
Kotro korostaa perusasioiden opettamisen tärkeyttä perusopetuksessa. Näin on mielestäni myös musiikkioppilaitoksissa. Jotta voi ilmaista itseään musiikilla, löytää oman äänensä, on saatava harjoitella perusasioita, siis soittamista ja laulamista. Se, että oppilas saa tehdä tätä omien kiinnostusten kohteidensa mukaisesti, kokea autonomiaa, parantaa sekä oppimista että siihen olennaisesti liittyvää motivaatioa.
Yhä nopeampia palkintoja tarjoava pelimaailma ja sosiaalisen median koukuttavuus asettavat meille haasteita mutta myös mahdollisuuksia kasvattajina. Me voimme opettaa pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä, kasvattaa musiikillisesti sivistyneitä ja tunteita musiikin avulla käsittelemään pystyviä lapsia ja nuoria.
5. Arvopohja
Kotron mielestä opettajan työn ydinarvoja ovat yhdenmukaisuus ja tasa-arvo. Hänen mukaansa se näkyy muun muassa opiskelijoiden tasapuolisena kohteluna. Ei anneta esimerkiksi persoonaan liittyvien tekijöiden ohjata arviointia, hän toteaa. Tähän opetussuunnitelman perusteet ohjaavat meitä myös taiteen perusopetuksessa. Krokfors ei halua eritellä tarkemmin eri arvoja tai eettisiä periaatteita, hänen mielestään opettajuuden ydinarvo palautuu korkeatasoiseen ammatilliseen sivistykseen.
Yhteinen arvopohja ohjaa kaikkia oppilaitoksessa toimivia samaan suuntaan. Tästä syystä arvoista on tärkeää keskustella yhdessä ja palata myös niihin vähintään silloin, kun opetussuunitelmaa päivitetään, mieluiten jatkuvasti. Arvojen tulee näkyä kaikessa opetustyössä, ja opetussuunnitelma perusteissa mainitut ihmisoikeuksien, tasa-arvon, yhdenvertaisuudenja kulttuurien moninaisuuden kunnioitus sekä käsitys jokaisen ihmisen ainutlaatuisuudesta ja arvokkuudesta yksilönä ja yhteisöjen jäsenenä luovat vahvan perustan eettiselle ja jokaista oppilaitoksessa toimivaa kunnioittavalle yhteistyölle.
Lentoon lähdössä – omille siiville nousemassa. Opettajuuden ydintä, tarjota eväitä ja laskea matkaan.
Johanna Hasu 